Keuruu sijaitsee keskellä kauneinta Järvisuomea. Se on pieni ja viehättävä, noin 10 000 asukkaan kaupunki, jossa käy paikallisten asukkaiden lisäksi myös runsaasti vierailijoita erityisesti loma-aikaan. Naapurikunta Multialla on myös runsaasti kesämökkejä, jonne monet keuruulaisetkin lähtevät kesälomillaan viettämään aikaa. Itse Keuruu sijaitsee Keurusselän järven ympäröimänä, ja sielläkin on järven rannoille levittäytynyt runsaasti sekä pysyvää, että loma-asutusta.

Viehättävässä ja historiallisessa keskustassa on helppo liikkua

Keuruu on kaupunkina pieni, ja keskustan alueella on helppo liikkua kävellen. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä keskellä on maamerkkinä sekä vanha puukirkko, että uudempi kirkko, ja toisella puolella satama ja juna-asema. Niiden avulla voi mainiosti suunnistaa, jos sattuu kävelemään väärään suuntaan.

Keskustassa kannattaa pysähtyä vilkaisemaan vanhan kirkon pihaa, ja kurkistaa myös sisälle sen aukioloaikoina. Kirkko on hyvässä kunnossa, ja se on ajoittain edelleen käytössä. Kirkko on avoinna kesäisin klo 11-16, ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Tilauksesta voi saada myös opastuksen. Kirkon sisällä kierrellessään voi aistia menneen ajan tunnelman. Kirkko tunnetaan erityisesti kauniista maalauksistaan, joiden aiheista löytyvät niin paholainen, kuin arkkienkeli Mikaelkin.

Toisella puolella tietä komeilee uusi kirkko, joka on rakennettu vuonna 1892, ja sen alttaritaulut ovat Eero Järnefeltin maalaamia. Lisäksi kauempana sijaitsee Pihlajaveden kirkko, joka tunnetaan myös erämaakirkkona. Tämä johtuu siitä, että kirkko rakennettiin salaa metsän keskelle kyläläisten talkoovoimin. Sitä ympäröi myös hautausmaa.

Luonto kutsuu vierailemaan kesällä ja talvella

Keuruun parasta antia on sen luonto. Lämpiminä kesäpäivinä on mukavaa pulahtaa järveen uimaan, ja valinnanvaraa rantojen suhteen tosiaan riittääkin, sillä Keuruulla on pieniä ja isompia järviä yhteensä 316 kappaletta. Vesistöt tarjoavat myös muuta antia, kuten mahdollisuuden kalastukseen, veneilyyn tai melomiseen. Keuruulla on myös monia hyviä järvenrantoja pitkin kulkevia polkuja, joilla voi käydä vaeltamassa tai lenkkeilemässä. Talvella puolestaan hiihtolatuja löytyy runsaasti, ja järvillä on usein turvalliseen jäähän jäätyneitä alueita, joille voi lähteä vaikka pilkkimään. Talvella joulun aikaan keskustaan koristellaan myös pieni joulukatu, joka toivottaa jouluiset kävijät tervetulleiksi.

Keurusselällä kulki aiemmin myös siipiratasalus M/S Elias Lönnrot, mutta teknisten vikojen vuoksi alus on poistunut käytöstä. Varsinkin kesällä kannattaa satamassa kuitenkin käydä vilkaisemassa idyllistä tunnelmaa, ja nauttimassa järveltä puhaltavasta kesätuulesta. Keuruulla on lisäksi mahdollisuus tutustua lähiseutuun ratsastamalla. Paikallinen Kokkomäen talli tarjoaa sekä hevoretkiä maastoon, että rekiajeluja talvella, ja lisäksi muutakin hauskaa aktiviteettia. TIlalla on myös runsaasti muita pienempiä eläimiä, kuten kaneja ja lampaita, joihin pääsee aukioloaikoina tutustumaan.

Syömiselle ja nukkumiselle löytyy runsaasti vaihtoehtoja

Keuruulla voi majoittua joko leirintäalueella tai hotellissa. Myös pienille porukoille löytyy yksityismajoitusta läheltä keskustaa. Hotelli Keurusselkä tarjoaa nimensä mukaisesti hotellipalveluja, kun taas Nyyssänniemen leirintäalueella voi majoittua joko telttaan tai asuntovaunuun. Myös mökkimajoitusta on saatavilla runsaasti joko mökkikylistä, tai erikseen varattuna yksityismökkinä. Keuruun kaupungin sivuilta voi katsella majoitusvaihtoehtoja ja valita itselleen sopivan.

Nälän iskiessä ravintoloissa ja kahviloissakin löytyy valinnanvaraa. Keskustassa on useampi pieni kahvila, ja varsinkin kesällä voi myös torilta ostaa marjoja mukaan, ja pysähtyä syömään rauhalliseen paikkaan. Ruokailuvaihtoehtoja löytyy ravintoloista pieniin kahviloihin ja bistroihin.

Pienellä paikalla on paljon annettavaa

Huolimatta runsaasta panostuksestaan turismiin, Keuruu on todella rauhallinen ja turvallinen pieni kaupunki, jossa paikalliset ovat erittäin ystävällisiä, eikä niin sanottu pikkukylän mentaliteetti ole kadonnut mihinkään. Viehättävyys perustuu nimenomaan paikan pieneen kokoon, ja ihanaan maaseudun rauhaan, jonka voi aistia lähes heti Keuruulle saapuessaan.